Minä
Olen koulutukseltani yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Molemmilta erikoisaloilta minulla on pitkä ja monipuolinen työkokemus. Teen edelleen säännöllisesti potilastyötä. Lääkärinä olen kiinnostunut ihmisestä pyrkien kohtaamaan hänet kokonaisvaltaisesti ja etsimään hänen kanssaan yhdessä ratkaisuja terveysongelmiin tai muihin ongelmatilanteisiin.
Potilastyön rinnalla olen urallani toiminut esihenkilönä, hallinnollisessa työssä ja johtamis- ja kehittämistehtävissä niin julkisessa kuin yksityisessä terveydenhuollossa. Uraani on kuulunut merkittävästi myös opetus-ja tutkimustyötä.
Opetus- ja kehitystyötä olen tehnyt Helsingin terveyskeskuksen opetusterveyskeskuksessa, jota olin suunnittelemassa ja perustamassa. Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa olen toiminut lääketieteen perusopetuksessa ja erikoislääkärikoulutuksessa runsaat kaksikymmentä vuotta. Lääketieteen opetuksen kehittämishankkeissa olen aktiivisesti tuonut humanismin, taiteen, luovuuden näkökulmia sekä työnohjausta lääketieteen opiskelijoiden ja koulutettavien ulottuville. Olin perustamassa Duodecimin kulttuuripalkinnon saanutta Lux Humana ryhmää.
Tutkimustyöni liittyy pääosin yleislääketieteeseen. Väittelin lääkärien työnohjauksesta vuonna 2017.
Lääkärien työnohjaajana sekä johdon ja esihenkilöiden työnohjaajana minulla on myös runsaan kahdenkymmenen vuoden kokemus. Työnohjaajana minulla on erilaisia koulutuksia. Olen suorittanut Balint-ryhmäohjaajan pätevyyden ja toiminut vuosia Suomen lääkäreiden Balint yhdistyksen hallituksessa sekä Kansainvälisen Balint Federaation ohjausta kehittävässä työryhmässä. Minulla on lisäksi Suomen työnohjaajat ry (STOry) vaatimustason täyttävä työnohjaajakoulutus ja olen STOry jäsen. Lisäksi olen opiskellut Mindfulness-ohjaajaksi.
Harrastan taidetta, liikuntaa ja joogaa. Joogan mahdollisuudet kokonaisvaltaisessa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ovat herättäneet minussa syvemmän kiinnostuksen ja käyn parhaillaan Suomen joogaliiton- jooganopettajan koulutusta. Myös luonto on lähellä sydäntäni ja tähän liittyvät työnohjausvaelluksilla tekemäni työnohjaukset.
Tutkinnot / Koulutukset
Lääketieteen lisensiaatti, 1985 Tampere YO
Yleislääketieteen erikoislääkäri, 1997Tampere YO
Dialoginen potilas- ja asiakastyö, 2002 Pohjois-Karjalan AMK
Yhteisödynaaminen työnohjaus- ja johtajuusprosesseja tutkiva työnohjaajakoulutus, 2002 SosPed Säätiö
Hallinnon pätevyys,2002 Helsingin YO/TEO
Yliopistopedagogiikan approbatur, 2003 Helsingin
Lääkärikouluttajan erityispätevyys, 2008 SLL
Balint-ryhmäohjaaja, 2011 Suomen lääkäreiden Balint-yhdistys
Mindfulness-peruskoulutus, 2011 CFM
Mindfullness-jatkokoulutus, 2012 CFM
Työterveyshuollon erikoislääkäri, 2013 Tampere YO
Johdon ja esimiesten työnohjaaja, 2016 Johtamistaidon opisto/MIF
Lääketieteen tohtori, 2018 Helsingin YO
Referenssit / Yhteistyökiumppanit
Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen TDK
Terveyskeskus, Helsinki
Diacor, Helsinki
Pihlajalinna Tampere
Validia, Helsinki
HUS, psykiatria
Terveystalo, Helsinki
Mehiläinen, Seinäjoki
Terveyskeskus, Jalasjärvi-Ilmajoki-Kurikka
Keusote, Hyvinkää
Terveyskeskus, Tuusula
Terveyskeskus, Vantaa
Kivitasku-hiking, työnohjausvaellukset
HUS, hematologia
Terveyskeskus, Lempäälä